UWF:n toisesta inkarnaatiosta syntyneet promootiot kävivät kukin omanlaisensa koulunsa. Merkittävimpänä kuitenkin oli Fujiwara-Gumin ja UWFi:n hajoamisesta seuranneet promootiot.
Pancrase
Fujiwaran vehkeillessä perinteisten painikliseiden kanssa Masakatsu Funaki ja Minoru Suzuki olivat käärmeissään. Heille luvattu kunnon painimähinä olivat ristiriidassa Fujiwaran tuottamaan painituotteeseen. Lisäksi johtoportaan huono johtamistapa aiheutti ristiriitoja nuorten ottelijoiden ja Fujiwaran välillä. Funaki sai vuonna 1992 tarpeekseen ja lähti lätkimään. Hetki tämän jälkeen Minoru Suzuki ja lähes kaikki Fujiwara-gumin painijat seurasivat Funakin jalanjäljissä liittyen toverinsa seuraan. Mukaan tarttui myös amerikkalainen Ken Shamrock, jota oltiin tuotu Fujiwara-gumin tapahtumiin. Funakin porukka sai huomiota heti, sillä ennen kuin promootiota oltiin perustettu, piti tämä joukkio julkisia treenisessioita lehdistölle.
Motivoitunut nuori porukka otti treenaamisen tosissaan ja inspiraatiota haettiin nyrkkeilijöiden ja muiden intensiivien urheilijoiden treenityylistä. Nämä niinkutsutut Hybridipainijat herättivät huomiota kehonmuutoksellaan, sillä näin tikissä olevia painijoita ei kovin paljoa oltu nähty. Toukokuussa 1993 perustettu Pancrase oli heti kuumin puheenaihe koko skenessä. Syyskuun puolella järjestetty debyyttitapahtuma oli sekin legendaarinen. Ottelun tapahtumien yhteenlaskettu kesto oli vain 13 minuuttia. Antiikin pankrationista inspiraatiota ammentanut promootio halusi tarjota aivan uudenlaista urheilua yleisölleen.
Tämä kaikki pohjautui siihen, että Pancrase oli aivan oikea urheilulaji. Otteluita ei buukattu tiettyyn lopputulokseen, vaan niiden annettiin tapahtua kuten luonnollisesti kuuluikin. Tarinoiden mukaan Fujiwara-gumin aikoina nuoret painijat olivat keskenään otelleet samanlaisia otteluita, mutta Pancrasessa ihan jokainen ottelu oli aito koitos. Joitain otteluita toki workattiin, erityisesti alkuaikoina jotta saataisiin faneille jonkinlaista jännitystä. Kuitenkin lopputulokset jätettiin aina ottelijoiden oman etevyyden vastuulle. MMA-pioneeri Guy Mezgerin mukaan Pancrasessa nähtiin vain kourallinen selkeitä ”workkeja”. Ken Shamrock tosin on myöhemmin nostanut esille, että otteluiden buukkauksissa harrastettiin pientä suosimista. Japanilaiset ottelijat tiesivät vastustajastaan etukäteen, mutta ulkomaisille ottelijoille saatettiin kertoa vastustajasta vain viikko ennen ottelua.
Pancrase toi myös uuden säännöstön UWF -perinteiden sijaan. Kyynärpääiskut olivat kokonaan kielletty, samoin myös suljetut nyrkit päähän. Pääpotkut sallittiin vain seistessä. Köysiin joutuessaan toiminta keskeytettiin ja painijat nostettiin ylös. Pisteytyksen suhteen Pancrasessa käytettiin 5 pisteen systeemiä. Jokaisella ottelijalla oli ottelun alussa 5 pistettä, joita menetettiin köysipaon yhteydessä. Jos ottelija joutuu tyrmäyslaskuun, muttei tule tyrmätyksi, menetti tästä myös pisteen. Häviö tapahtui joko pisteiden menettämisellä, luovutuksella tai tyrmäyksellä.
Pancrase oli hyvin kaukana showpainista, luoden uutta pohjaa vapaaottelun nousulle. Kansainväliset ottelijat olivat vahvasti läsnä, Pancrasen tarjoillessa suurta alustaa tuleville MMA-legendoille kuten Bas Ruttenille ja Josh Barnettille. King of Pancrase -mestaruus muodostui promootion ykköspalkinnoksi. Alunperin mestaruusturnauksen voittajalle myönnetty vyö muuntui sittemmin perinteiseksi mestaruusvyöksi, jonka hallitsija piti sen hallussaan. Pancrase ei esitellyt painoluokkia, vaan kaikki ottelijat ottelivat samassa sarjassa. Funaki ja Suzuki olivat ykköstähdet, joiden välille rakennettiin mahdollisimman paljon jännitettä. Yhdessä välissä molemmilla oli jopa omat joukkueet, jotka ottelivat keskenään paremmuudesta.
Pancrasella oli vankka kannattajajoukko ja tapahtumia nähtiin maksulähetyksinä japanissa. Kuukausittaiset tapahtumat saivat hyvin katsojia, mutta pesäeroa isompaan painifanikuntaan oltiin otettu. Painifaneilla oli kädet täynnä muiden promootioiden kanssa, kun taas Pancrasen faneja ei koreografioitu taistelu kiinnostanut. Pancrase loi uutta yleisöä ja samalla myös saavutti mainetta ulkomailla. Pancrasenauhat olivat UFC-fanien keskuudessa kuumaa kamaa.
Vuoteen 1998 mennessä oli Pancrasen tyyli kuitenkin alkanut kokemaan vähempää suosiota, sillä nykymuotoinen vapaaottelu oli alkanut saamaan enemmän suosiota. Pancrase alkoi tarjoamaan yleisölleen sekacardeja, jossa nähtiin niin pankration -säännöillä (Pancrasen omat säännöt) kuin vale tudo -säännöillä (vapaaottelu) käytyjä otteluita. Sekatyyli toimi, kunnes vuonna 1999 promootio siirtyi täysin vapaaottelusääntöihin. Vapaaottelubuumi oli kasvussa Japanissa ja Pancrase halusi apajille.
Pancrasen suurin tapahtuma koskaan nähtiin vuonna 2000. Colosseum 2000 käytiin Tokyo Domessa, tarkoituksena tehdä Pancrasen tähdistä kamppailu-urheilun suurimpia nimiä. Mukana menossa oli RINGS ja UFC Japan, tavoitteena luoda uusi kilpailija vallitsevalle PRIDE -promootiolle. Colosseum 2000:n suurin vetonaula oli Masakatsu Funakin ottelu Rickson Gracieta vastaan. Graciet olivat tähän mennessä voittamattomia, joten Funakin voitto olisi merkkitapaus. PRIDE oli myös rakentanut oman tapahtumansa muutamaa viikkoa aiemmin, jossa käytäisiin turnaus jossa olisi Kazushi Sakuraba ja Royce Gracie.
Sakuraban ja Gracien kohtaaminen jäi historiaan. 90 minuuttinen eepos päättyi Gracien nurkkamiesten heittäessä pyyhkeen kehään, tehden Sakurabasta välittömän sankarin. Funakin paineet kasvoivat entisestään, samalla kun Ricksonin leiri vaati ettei heille sallittaisi kulmamiehen keskeytystä. Sääntömuutokset muutenkin asettivat tapahtuman vaakalaudalle, sillä Ricksonin leirin vaatimukset olivat johtaa Pancrasen kokonaisvaltaiseen vetäytymiseen koko tapahtumasta. Ehdot saatiin kuitenkin sovittua ja tapahtuma järjestyi.
Ison PPV-yleisön ja kooste-TV-lähetyksen edessä Funaki asettui taistoon. Valitettavasti Ricksonin legendaarinen taitavuus oli liikaa ja Funaki hävisi. Poistuessaan ottelun jälkeen Funaki tarttui mikrofoniin ja kiitti yleisöä kuluneista vuosista. Pancrasen kärkitaistelija eläköityi seuraavana päivänä kamppailu-urheilusta 7 vuodeksi.
Toinen Pancrasen perustajanimistä, Minoru Suzuki, jatkoi pitkälle 2000-luvun alkuun asti vapaaottelun maailmassa. Viimeisen ottelunsa vapaaottelukehissä Suzuki kävi dojokumppani Jushin Thunder Ligeria vastaan vuonna 2002, jonka jälkeen ammattilaishanskat menivät hiljaa naulaan. Vuonna 2003 kutsu kävi New Japaniin, joka halusi vapaaottelijoita ottelemaan painijoiden kanssa. Showpainitaustainen Suzuki olisi täydellinen ottelija Inokin uuteen visioon. Suzuki perusti Pancrasen sisään PANCRASE MISSION -joukkueen, jonka ideana oli lähettää Pancrasen kouluttamia ottelijoita eri showpainipromootioihin ottelemaan. Suzukin taistoretket ovat oma tarinansa, mutta harharetkiä ne eivät olleet. Suzuki on uransa myöhemmässä vaiheessa yksi maailman arvostetuimpia painijoita ja vetonaula niin kotimaassaan kuin ulkomailla.
Masakatsu Funaki oli häviönsä jälkeen eläkkeellä. Eläkevuosinaan Funaki kokeili onneaan niin näyttelijänä kuin yleisenä viihdyttäjänä. Jäyhä taistelija ei ollut kaikkein taitavin, joten suurin osa rooleista oli b-luokan tuotantoja. Näyttelykeikkojen vähetessä joutui Funaki tekemään perinteistä työtä työskennellen mm. Rakennustyömailla näyttelykeikkojen välissä. Paluu kehiin nähtiin vuonna 2007 vapaaottelun merkeissä, kun K-1 halusi uuden vuoden showhunsa ison nostalgiapaukun. UWF-taustaiset ottelijat Kazushi Sakuraba ja Masakatsu Funaki olivat kumpikin uransa huipulla olleet Japanin kovimpia ottelijoita. He eivät kuitenkaan koskaan olleet kohdanneet kehässä, joten nyt oli mahdollisuus. Vapaaottelubuumi oli vielä voimissaan, vaikka se oli ehtinyt jo hiipua PRIDEn romahduksen myötä. Sakuraban ja Funakin ottelu oli lyhyt koitos, mutta Funakille se tarjosi uran renessanssin. K-1 signeerasi Funakin hetkeksi DREAM -promootioonsa, jossa hän otteli 2 ottelua. Sopimuksen loputtua mies löysi uuden tiensä painikehistä, kun ystävänsä Minoru Suzuki ja Keiji Muto houkuttelivat Funakin takaisin painikehiin. All Japanin riveihin liittynyt Funaki oli vakiokasvo aina Wrestle-1:n perustamiseen asti, johon hän seurasi ystäväänsä Mutoa. Wrestle-1:ssa pari vuotta pyörittyään Funakista tuli freelancer joka kierteli japanin indyjä. Nykyisin Funaki edustaa NOAHin veteraaniosastoa M’s Alliance ryhmässä, johon myös Muto kuuluu.
BattlARTS
Vuonna 1995 Fujiwara-gumin sponsorit vähensivät investointejaan ja promootio joutui järjestelemään painijasopimuksiaan. Tulotason pudotessa dramaattisesti, Yuuki Ishikawa ja Fujiwaran oppilaat erosivat promootiosta. Uudella porukalla pystyyn pistetty BattlARTS jatkaisi Fujiwaran aloittamalla tiellä. Siinä missä Pancrase halusi olla oikeaa urheilua, BattlARTS halusi tarjota showpainia shoot-kulmalla. Meininki olisi rajua, mutta painijoiden hahmot olisivat esillä ja ottelut olisivat kuitenki ennaltamääriteltyjä.
Ensitapahtuma vuonna 1996 alkoi Fujiwaran esiintymisellä. Fujiwara-gumista lähtö ei ollut Fujiwarasta johtuva, joten välit olivat molemmin puolin hyvät. Fujiwaran siunauksella alkanut promootio sai skeptisyyttä osakseen. BattlARTSille oli tarjottu kaapeliTV-diiliä. Tähtipainijoiden puute kuitenkin nosti kysymyksiä promootion jatkuvuuden ja kannattavuuden suhteen.
Epäilykset kuitenkin osoittautuivat turhiksi, sillä BattlARTS onnistui saamaan vankan fanikunnan. Ottelijoiden persoonallisuus ja otteluiden vauhti vetosi hyvin hardcore-yleisöön. BattlARTS teki myös paljon yhteistyötä muiden indy-promootioiden kanssa, tarjoten painijoitaan niin FMWlle kuin Michinoku Prolle. Myös painijoiden lähettäminen PRIDEen tuotti tulosta, sillä Alexander Otsuka teki itsestään hetkessä tähden PRIDE-esiintymisensä myötä. BattlARTSin tyyli oli stiffiä ja nopeaa. Sopiva sekoitus showpainia ja vapaaottelua kovimmille faneill.
BattlARTS jatkoi vakaasti eteenpäin, vaikkei se tehnyt suurta läpimurtoa. Valitettavasti vuonna 2001 ongelmat aiheuttivat hetkellisen tauon toiminnalle. Yhteistyökuviot olivat johtaneet BattlARTSin yhteistyöhön Shinya Hashimoton Zero-Onen kanssa. Zero-Onen yksilöturnaus Fire Festivalin otteluita oli tarkoitus pitää myös BattlARTSin tapahtumissa osana potentiaalisia yhteistyökuvioita ajatellen. BattlARTS kuitenkin joutui kovaan paikkaan, sillä heillä oli yhteistyötä myös Antonio Inokin ja hänen Inoki Army -ryhmänsä kanssa. Ishikawa joutui keskelle Hashimoton ja Inokin valtataistoa. Inoki ei pitänyt Hashimotosta, joka oli ilman Inokin lupaa buukannut Inokin UFO -promootioon kuuluneita painijoita. Inoki tarjosi BattlARTSille vapaotteluita kortille, jos he peruisivat Fire Festival yhteistyön. Ishikawa taipui painostukseen ja julkisesti ilmoitti valinneensa Inokin leirin. Lopputuloksena jo julkistettu tapahtumakortti peruttiin täysin, joka suututti fanit. Myös muut kommentit päätöksen oikeaoppisuudesta suututti faneja entisestään. Inoki itse pesi kätensä tästä, todeten että tämä on vain turhaa vaivaa kaikille. Mitsuharu Misawa antoi myös kovaa kritiikkiä BattlARTSin kykenemättömyydestä pitää puoliaan. Tämä tapaus johti BattlARTSin tapahtumien lipputulojen putoamiseen. Vähentyneet lipputulot ja ulkomaisten ottelijoiden kalliit sopimukset johtivat promootion väliaikaiseen sulkemiseen.
BattlARTS on mielenkiintoinen sivujuonne japanipainissa, sillä sen hoteissa aloitti moni japani-indyjen veteraani. Ikuto Hidaka, Minoru Tanaka, Mohammed Yone ja Minoru Fujita aloittivat kaikki uransa BattlARTSissa. Niin ja tietenkin Shoichi Funaki, joka työskenteli Michinoku Prossa osana yhteistyökuvioita. Promootiolla oli oma B-CLUB lukkopainisali, jossa innokkaat pääsivät harjoittelemaan oikeaa taistelua. Tätä kautta rekryttiin taitavia painijoita. Vuonna 2008 aloitettiin myös naisten kouluttaminen sekä solmittiin yhteistyödiili Zero1:n kanssa. BattlARTSin Ishikawa kiersi ympäri promootioita vieraskouluttajana, toimien mm. WWE:n Asukan (tällöin Kana) mentorina.
Vuonna 2002 BattlARTS alkoi järjestää tapahutmia uudelleen, mutta paljon pienemmällä profiililla. Siinä missä tapahtumia pidettiin aiemmin tuhatpäisille yleisöille, järjesti BattlARTS tapahtumia muutamalle sadalle. Loppua kohden tapahtumien yleisömäärä oli noin 120 katsojaa. Painijoiden henki eli vahvana. Esimerkiksi nuori Munenori Sawa oli valmis laittamaan itsensä likoon esitelläkseen BattlARTSia ympäri maailmaa. Kulttimainetta nauttinut Sawa oli 2000-luvun lopulla japanin suurimpia indypainijoita.
Tarina päättyi vuonna 2011, kun promootio laittoi lapun luukulle. Viimeisten omien painijoiden eläköityessä ja rahojen loppuessa BattlARTS piti vielä yhden tapahtuman. Tapahtuma toimi samalla Munenori Sawan eläköitymistapahtumana, sillä hän rakasti BattlARTSia. Painieläköitymisten tapaan Sawa teki paluun muutama vuosi myöhemmin, mutta samaa vetovoimaa ei enää ollut. BattlARTSin loputtua Ishikawa pakkasi kamppeensa ja lähti kohti Kanadaa. BattlARTSissa otellut Anthony Carelli, tutummin Santino Marella, perusti oman paini- ja kamppailulajikoulunsa Battle Arts Academyn ja kutsui Ishikawan kouluttajaksi. Ishikawa toimi kouluttajana useamman vuoden, kunnes päätti palata Japaniin. Hetken kiertolaispainijan elämää elänyt Ishikawa pyörähti myös Saksan wXw:ssä. Ishikawa on nykyään freelanceri ja kouluttaja eri indyissä.
BattlARTS
BattlARTSista ehti kimmota yksi sivupromootio. Daisuke Ikeda oli yksi BattlARTSin lupauksista, joka koulittiin Pancrasen perustamisen jälkeen Fujiwaran mallioppilaaksi. BattlARTSissa Ikeda oli kevyen sarjan kärkipainijoita, vieden taitojaan myös muihin promootioihin. AJPWssä Ikeda ystävystyi Mitsuharu Misawan kanssa, joka lupaili Ikedalle paikkaa vielä jokin päivä. Vuonna 2000 Ikeda lähti BattlARTSista ja liittyi All Japaniin. Ikeda ehti olla lyhyen aikaa All Japanissa, kunnes hän ja moni muu siirtyivät NOAHiin. NOAHissa Ikeda oli alakortin vakiokasvo, tarjoillen taitojaan joukkueotteluissa sekä kevyen sarjan esityksissä.
Vuonna 2004 Ikeda päätti ryhtyä freelanceriksi ja teki paluun BattlARTSiin. Noahin ja BattlARTSin palloilun välillä Ikeda ehti luoda suhteita muihin promootioihin. Kontaktiverkoston avulla Ikeda näki mahdollisuuden perustaa oma yritys ja Fu-Ten promotion syntyi. Promootio ehti toimia 10 vuotta, ollen Ikedan oma pieni sivuprojekti. Moni painijoista oli toisista indylafkoista olevia painijoita ja ottelut olivat lähinnä erilaisia näytösotteluita. Tyyli oli BattlARTSin hengessä raju, potkujen ollessa erittäin isossa asemassa. Aikanaan internetin ihmemaailmassa oli kova Fu-Ten -kultti, jonka mielestä kovinta japanipainia löytyi juuri tästä firmasta. Vuonna 2015 Ikeda päätti lopettaa Fu-Tenin ilman sen suurempaa syytä. Ikeda jatkaa edelleen tähän päivään asti japanin pienten indyjen kiertämistä.
Pro-Wrestling Wallaby
Saitaman Warabista kotoisin oleva promootio oli Ice Ribbonin ja Keita Yanon yhteistyön tulos. BattlARTSin kasvatti Yano alkoi vetämään enemmän gimmickmeininkiä ja saavutti pientä kulttimainetta Japanin indypiireissä. Ottelut olivat jonkinlainen sekoitus painia ja BattlARTSin tyyliä, mutta Yano buukkasi outoja vastustajia ja homma meni välillä oikeaksi shoottipieksennäksi. Jumppamattojen päällä painitut ottelut herättivät huomiota sen verta, että Yanoa alettiin buukkaamaan DDThen. Yano onnistui pilaaman tämän, kun jumppasalishowssaan vastapuolella oli DDT:n ässä HARASHIMA. Yano alkoi shoottipotkimaan ja HARASHIMA pisti samalla mitalla takaisin, selkeästi ärtyneenä tapahtuneesta. Tämä ei uponnut DDTlle lainkaan ja Yano menetti paikkansa promootiossa. Wallaby brändättiin pariin otteeseen uusiksi, mutta Yano on jäänyt perusindypainijaksi.
Kingdom
UWFi:n romahdettua Takadan luotsaamat painijat palasivat takaisin yhteen ja yrittivät jälleen luoda uutta menestystarinaa. Kingdom lähtisi edistämään visiota entistä syvemmälle, sillä vuonna 1997 vapaaottelu oli tekemässä suurta nousua. Kingdom olisi ensimmäinen vapaottelua ja showpainia yhdistelevä promootio. Otteluissa käytettäisiin vapaaotteluhanskoja ja sekä iskuja mountista. Ottelijoita oli painijoiden lisäksi haalittu muista kamppailulajeista, jotta vapaaottelun henki olisi vahvana.
Harmillisesti innovatiivinen idea ei poikinut toivottua tulosta. Ehdoton ykköstähti, Nobuhiko Takada oli kiireinen toisen projektin kera eikä häntä nähty ensimmäisen tapahtuman lyhyttä näytösottelua lukuunottamatta lainkaan. Muut ottelijat olivat nuoria tai vähemmän suosittuja, jonka myötä fanit eivät jaksaneet suuremmin innostua. Kovimpana pettymyksenä painoi kuitenkin UWFin epäonnistumisen varjo sekä Takadan toisen projektin kasvu. Lopulta Kingdom päätti päästää painijansa vapaaksi alkuvuodesta 1998. Painijat levisivät ympäri japanin painikenttää. Masahito Kakihara ja Yoshihiro Takayama päätyivät All Japaniin, kun taas Kanemaru ja Yamamoto loikkasivat RINGSiin. Takada perusti oman Takada Dojonsa, jossa valmisteltiin vapaaottelijoita. Kingdomin nimi jäi elämään, sillä Kingdomin dojossa treenannut Hidetada Irie nimesi oman vapaaottelupromootionsa Kingdom Ehrgeiziksi. Kingdom Ehrgeiz jäi pieneksi promootioksi, joka vieläkin järjestää kortteja silloin tällöin.
PRIDE
Takadan sivuprojekti tulisi olemaan suuri muutos koko kamppailu-urheilulle. Anjon nöyryytys Amerikassa jätti ison raon tehdä rahaa ja Takadalle tarjottiin ison rahan ottelua Rickson Gracieta vastaan. Suuruudenhullu Takada suostui ja ensimmäinen Pride -tapahtuma järjestettiin Lokakuussa 1997. Alunperin tätä ottelua varten järjestetty tapahtuma oli suurmenestys ja Priden kortteja alettiin järjestämään tiuhempaan tahtiin.
Tyyli oli nyt suoraa vapaaottelua ja otteluita ei oltu järjestelty. Näin annettiin uskoa, sillä Priden otteluista moni on kyseenalaisessa maineessa. Erityisesti Takadan voitot olivat melkoisia yllätyksiä, sillä Takada ei ollut lainkaan hyvä otteluissaan. Tähtinimenä Takada kuitenkin sai yleisöä paikalle. Mark Colemanin ottelu Takadaa vastaan on yksi tunnetuimmista sopupeleistä vapaaottelun historiassa. Pride oli muutenkin järjestellyt otteluitaan, jotta japanilaisilla olisi etulyöntiasema. Ottelijat saattoivat tietää vastustajansa vain pari viikkoa ennen, siinä missä japanilainen ottelija saattoi ehtiä treenaamaan pidempään. Jälleen kerran suosivaa ottelusuunnittelua.
Pride porskutti eteenpäin ja sai suosiota TV-ohjelmansa ja räiskyvien tapahtumiensa kanssa. Samaan aikaan pystyottelupromootio K-1 oli myös suosiossa, edesauttaen tulevaa kamppailulajibuumia. Vuosituhannen vaihteessa moni shoot style -promootio oli muuttunut suoraan vapaaottelupromootioiksi ja Priden emoyhtiö Dream Stage Entertainment oli napannut joukkoihinsa kärkinimiä kaikista pienemmistä promootioista. Samalla myös New Japan innostui vapaaottelusta ja alkoi lähettämään painijoitaan Prideen ottelemaan, vaihtelevin tuloksin. Pride oli 2000-luvun alussa kamppailumaailman keskipiste ja kaikki halusivat sinne. Kamppailulajibuumin kohokohtana pidetään muun muassa vuoden 2002 Meiji Jingu -tapahtumaa, jossa K-1 ja PRIDE lyöttäytyi yhteen Shockwave -tapahtuman merkeissä. Jopa Bill Goldberg pyörähti kehässä tervehtimässä yleisöä. UWF:n perintöä kantavat painijat olivat keskiössä Priden menestystarinaa, suurimpana Kazushi Sakuraba.
UWFissä debytoinut Sakuraba oli idolisoinut Tiger Maskia pienestä pojasta asti ja hän halusi painijaksi. Ajan myötä kuitenkin UWF oli ehtinyt uudistaa painimaailmaa ja Sakuraba halusi lähteä shoottyylin oppipolulle. Vuonna 1993 debyytti UWFi:n leivissä tapahtui ja nuori Sakuraba lähti taistoihin. Sakuraba oli pitkään nuori tähti jonka nerokkuutta ei vielä päästy näkemään. Pienenä valopilkkuna oli vuoden 1995 Tokyo Dome -tapahtumassa nähty joukkueottelu, jossa Sakuraba ja Kanehara hävisivät nuorelle Nagatalle ja Ishizawalle (Kendo KaShin). Sakuraba jatkoi UWFistä Kingdomiin, jossa vapaaotteluun tutustuminen alkoi. Kingdomin kampanjan osana oli pyrkiä osoittaa ottelijoidensa taidot vapaaottelun parissa. Tämä johti Anjon ja Kaneharan osallistumiseen UFC:n Ultimate Japan turnauksessa. Kanehara loukkaantui treenaamisen yhteydessä, joten korvaajaksi laitettiin Sakuraba. Sakuraba oli kaukana raskaan sarjan ottelijasta ja turnaus oli suunniteltu isoille ottelijoille. Turnaus oli muutenkin pieni farssi, sillä alkuerässä voittanut Tank Abbott loukkasi kätensä ottelussa Anjoa vastaan. Loukkaantumisen lisäksi Sakuraban alkueräottelu lopetettiin kesken, kun tuomari John McCarty luuli Sakuraban vastustajan tulleen tyrmätyksi. Päätös pyörrettiin ja ottelu julistettiin ratkaisemattomaksi. Turnauksen lohkojen ollessa sekaisin, päätti UFC:n johto pitää finaalin Sakuraban ja aiemman ottelun vastustajan välillä. Sakuraba vie tästä voiton ja nousi sankariksi. Sakuraban kulttimaine kasvoi kasvamistaan, kunnes vuonna 2000 Royce Gracien käyty taisto sementoi Sakuraban ykkösnimeksi. Sakuraba otteli vuosia itseään isompia vastaan, luoden itsellensä mainetta älykkäimpänä painijana (IQ Wrestler) koko lajissa. Sakuraba siirtyi vapaaottelusta takaisin painin pariin vuonna 2011 ja nykyisin ottelee Pro Wrestling NOAHissa.
Takada eläköityi Kiyoshi Tamuraa vastaan vuonna 2002 ja eläköitymisseremoniaan saapuivat Priden kaikki UWF-taustaiset ottelijat. Kyynelehtivä Tamura saatteli sankarinsa takahuoneeseen ja Takada astui pois parrasvaloista. Lyhyeksi hetkeksi. Karismaattinen Takada asetettiin Priden keulakuvan asemaan, toimien suurtapahtumien seremoniamestarina sekä selostamon asiantuntijana. Priden noustessa mainstreamsuosioon, Takadasta tuli massiivinen supertähti. Painiuransa aikana Takada oli televisio-ohjelmista tuttu näky, mutta Priden myötä koko kansakunta tunsi hänet. Koko promootiolla meni lujaa. Tamura, Sakuraba ja muut painitaustaiset ottelijat pitivät kansallisylpeyttä yllä ja ulkomaiset tähtiottelijat loivat kansainvälistä huippuottelun tunnelmaa. Priden presentaatio, Lenne Hardtin rääkyvä kehäkuulutustyyli ja eeppinen orkestraalinen teemabiisi elävät tänä päivänä osana modernia japanilaista popkulttuuria. Takada sai vapaaottelun ohella toteuttaa toista sivuprojektiaan, jossa showpaini olisi pääosassa.
Pride oli liian suuri kaatuakseen. Ja se kuitenkin kaatui. Vuonna 2006 Priden televisiolähetysoikeudet omistanut FujiTV ilmoitti lopettavansa kaikki Dream Stage Entertainmentiin kytköksessä olevat tv-ohjelmat välittömästi. Tämä ilmoitus oli uskomaton, sillä DSEllä ei ollut mitään käsitystä mistä asia johtuisi. Lähiviikkoina paikallinen sensaatiolehti julkisti pitkän tarinan DSE:n Yakuza-kytköksistä, joka oli johtanut TV-sopimuksien katkeamiseen. DSE ei pystynyt pysymään pitkään pystyssä, sillä pelkät maksulähetykset eivät pitäneet firmaa pystyssä. Ottelijat alkoivat vaihtamaan leiriä K-1:n HERO’S promootion puolelle, jolla oli tv-sopimukset ja näkyvyys kohdillaan. PRIDE yritti pelastaa tilannetta järjestämällä tapahtumia Yhdysvalloissa, mutta pitkässä juoksussa firmasta tulisi päästä eroon. Alkuvuodesta 2007 UFC:n emoyhtiö ilmoitti ostaneensa PRIDEn kokonaisuudessaan. Pride piti kuukausi tämän jälkeen viimeisen tapahtumansa jonka jälkeen promootio meni hiljaiseksi. Taustalla oli yritys herättää PRIDE henkiin japanilaisella henkilöstöllä, mutta UFC ei saanut TV-sopimusta kasaan. Lopulta PRIDE suljettiin pysyvästi ja sen ottelijat siirrettiin osaksi UFC:tä.
Priden Japanin henkilöstö siirtyi K-1:n alaisuuteen, jossa he rupesivat tuottamaan DREAM vapaaottelupromootiota. DREAM oli selkeä PRIDE-jatke, joka kaatui emoyhtiönsä talousvaikeuksiin. Pari vuotta myöhemmin sama ryhmä perusti RIZIN Fighting Federationin, joka tänäkin päivänä hallitsee Japanin vapaaotteluskeneä.
HUSTLE
PRIDE oli mainstreamsuosiossa vuonna 2003. Suuri menestys oli tuonut Dream Stage Entertainmentille rahaa ja mahdollisuuksia toteuttaa muita projekteja vapaaottelun ohella. Takada halusi palata showpainin maailmaan ja konseptoi HUSTLEn. HUSTLEn keskiössä olisi Naoya Ogawa, Priden yksi isoimpia tähtiä ja showpainin ohella kunnostautunut Olympiamitalisti. DSE teki yhteistyösopimuksen Zero1:n kanssa, joka tarjosi showpainiosaamistaan ja painijoitaan osaksi HUSTLE-tuotantoa. Shinya Hashimoto nostettiin toiseksi HUSTLE:n keulakuvaksi.
Idean taustat löytyivät vuoden 2002 Wrestle-1 -tapahtumasta. Bob Sapp oli kovassa nosteessa K-1:n puolella ja miehen painitausta innoitti K-1:n ja All Japan Pro Wrestlingin tuottamaan yhteistyössä Wrestle-1 -tapahtuman. Tapahtuma itsessään oli puhdasta showpainia, johon oli isketty japaniMMA:n spektaakkelimaisuus. PRIDE oli mukana tuotannossa tarjoten omia ottelijoitaan ja neuvotteluapuaan ulkomaisten ottelijoiden tuomiseen. Yksi ottelijoista joka tuotiin tapahtumaa varten oli Bill Goldberg. Goldberg oli WCW:n päättymisen jälkeen freelancer ja paini rajoitetulla aikataululla. Japanista iskettiin rahaa pöytään ja Goldbergille tehtiin useamman ottelun käsittävä sopimus. Wrestle-1 ehdittiin järjestää kahdesti, kasvavalle yleisölle. Harmillisesti PRIDEn ja K-1:n yhteistyö päättyi seinään, kun PRIDE ryösti ottelijoita leiriinsä. Tämän lisäksi K-1:n perustaja Kazuyoshi Ishii pidätettiin veropetoksesta epäiltynä ja uusi johto ei halunnut työskennellä painijoiden kanssa. Goldbergin sopimus jäi leijumaan, kunnes DSE tajusi sopimuksen olevan vielä voimassa. Painillakin voitaisiin tehdä rahaa.
DSE oli välittömästi haastamassa New Japania. HUSTLE ilmoitti järjestävänsä ensimmäisen tapahtumansa tammikuun 4. päivänä, joka oli perinteisesti New Japanin suurimmalle tapahtumalle varattu. HUSTLE aloitti myös heti amerikkalaistyylisen tarinan pahasta Takadasta, joka halusi nolata japanilaiset painijat amerikkalaisten painijoiden avulla. Kaiken lisäksi PRIDEn edustajat esiintyivät lehdistötilaisuuksissa showpainia kritisoivina pukumiehinä, jotka intensiivinen Ogawa pistäisi ruotuun. Goldberg tuotiin Ogawan ensimmäiseksi vastustajaksi ja PRIDEn isossa uuden vuoden lähetyksessä nähtiin promo jossa Takada, Ogawa ja Hashimoto haastoivat toisiaan. Samalla DSE buukkasi ulkomaisia ottelijoitaan painimaan, osalla ei edes ollut lainkaan painikokemusta.
Ensimmäinen HUSTLE oli jonkinlainen menestys. Yleisöä saapui katsomaan tapahtumaa ja showpainin kunniaa puolustava Ogawa ja Hashimoto saivat yleisön puolelleen. Japanityylille poikkeuksellisesti myös backstagesegmenteissä promotettiin (ehkä tahattoman humoristisesti) WWE-tyyliin. Harmillisesti kehässä nähty toiminta (varsinkin pääottelussa) oli tylsää ja ensimmäinen tapahtuma loppui mähinään. Takada poistui McMahonin tapaan vihaisena ja huutavana, samalla kun Ogawa ja Hashimoto villitsivät yleisöä.
Amerikkalaistyylinen anglemeininki laitettiin isommalle vaihteelle seuraavassa tapahtumassa, kun Takadan alter-ego, Generalissimo Takada teki ensiesiintymisensä. Ylinäyttelevä, karismaattinen Takada toi oman monsteriarmeijansa, jonka tehtävänä oli tuhota japanin painiskene. Hustle-2 tarjosi hieman hahmovetoisempaa menoa ja promot olivat pidempiä. Tapahtuman kässäri oli vuotanut sensaatiolehdille ja HUSTLEn ”skandaali” nosti profiilia. HUSTLE teki tästä tapauksesta anglen tapahtumaansa, ilmiö joka toistui jatkuvasti HUSTLEssa. Oikean elämän tapahtumia HUSTLEen liittyen väännettiin storylineiksi (esimerkkinä HG vastaan tiukkapipoiset vanhempainyhdistyksen tantat, jotka vaativat siisteyttä TV-ohjelmiin sekä Hollywood Ogawa, ylimielinen rahanahne heel jota kiinnostaa vaan oma maine) Tapahtumien edetessä stoorit alkoivat kehittyä entistä älyvapaampaan suuntaan, samalla kun painijoiden gimmickit kehittyivät. Hustle-4 alkoi olla aivan eri tuote mitä alussa oltiin visioitu. Värikkäitä hahmoja, slapstickiä backstagesegmenteissä ja paljon yleisöinteraktiota. Hustle brändäsi itsensä kamppailuoopperaksi. Takada raahasi myös hahmokaartiin vanhoja kavereitaan, muun muassa Anjon joka oli Takadan armeijan amerikkalaistyylinen kersantti jenkkiaksentteineen.
Uusi pähkähullu suunta osoittautui menestykseksi, sillä yleisöä alkoi osallistumaan kasvavissa määrin. Yhtenä keskeisenä osa-alueena oli painin ulkopuolisten julkkisten sisällyttäminen promootioon. Joulukuussa 2004 suosittu valokuvamalli Yinling debytoi osana Takadan monsteriarmeijaa tuoden paljon julkisuutta promootiolle. HUSTLE ponnisti vuoteen 2005 vauhdilla, kasvattaen yleisöä ja tarjoten vauhdikasta viihdettä yleisölle. HUSTLEn taustajoukoissa ollut Zero1 oli onnistunut luomaan hyvää mainetta painijoiden keskuudessa ja Japanin indyissä painineet ottelijat olivat alakortin vakiokasvoja - olihan DSEllä rahaa tarjota. Vuonna 2005 HUSTLE kasvatti suosiota, kunnes marraskuussa 2005 järjestetty Hustlemania räjäytti jättipotin. Razor Ramon HG oli yksi suosituimpia koomikoita maassa ja hänet rekrytoitiin isoksi osaksi HUSTLEn lippulaivatapahtumaa. HG, oikealta nimeltään Masaki Sumitani, oli suuri painifani ja oli otellut opiskelija-aikoinaan yliopistonsa painikerhon promootiossa (samaan aikaan kyseisessä promootiossa pyöri muuan Hiroshi Tanahashi). HG:n buukkauksen lisäksi HUSTLE buukkasi tunnetun näyttelijä Izumi Motoyan alakortin otteluun. Nämä kaksi vetoa saivat median suuren huomion ja HUSTLEn suosio alkoi raketoimaan.
HUSTLE oli vuonna 2005 Japanin tuottoisin promootio, syrjäyttäen New Japanin. HUSTLE oli myös mainstreamissa tunnettu, Takadan, Ogawan ja Hashimoton esiintyessä tv-mainoksissa ja varieteeohjelmissa. HUSTLEn nimikkopose oli peruskauraa leikkikentillä ja juottoloiden edessä. Vuosi 2006 tulisi olemaan entistä suurempi vuosi HUSTLElle. Tapahtumien koosteita lähetettiin televisiossa ja yhteistyöprojekteja tapahtui eri mediatalojen kanssa. Kesäkuussa 2006 HUSTLElla oli edessään sen seuraava suuri askel, kun hyväntekeväisyystapahtuma Hustle Aid lähetettäisiin suorana FujiTVllä ja sen yhteistyökanavilla. Historiallinen lähetys olisi varmasti HUSTLEn seuraava iso askel kohti menestystä.
Valitettavasti HUSTLE oli Dream Stage Entertainment tytäryhtiö ja kesäkuussa 2006 HUSTLE sai myös kärsiä. Ohjelmien peruminen ja yakuzaskandaali perui kaikki suunnitelmat tv-lähetyksistä, HUSTLEN joutuen syöksykierteeseen. Emoyhtiön ollessa järjestelyvaiheessa Takada ja HUSTLEn henkilöstö ostivat koko promootion itselleen, perustaen HUSTLE Entertainment.
Uuden ajan HUSTLE jatkoi samalla tavalla, nyt kenties jopa villeimmillä storylineilla. En näitä ala selostamaan tarkemmin, mutta kirjoittajahuoneessa oli selkeästi villit ajat käsillä. Yleisöä saatiin tuotua mukaan ja isot tähdet pysyivät vielä mukana menossa. Jopa Takada itse teki paluun painikehiin Esperanza -kyborgin roolissa, osana suurempaa juonikuviota. HUSTLElla kuitenkin oli jatkuvasti ongelmana kunnon TV-sopimuksen puute. Pieniä tv-ohjelmaslotteja ja satunnaisia esiintymisiä saatiin, mutta merkittävät tv-lähetykset jäivät saavuttamatta. Rahaa vuotanut promootio joutui pienentämään tapahtumiensa skaalaa ja keskittymään käyttämään edullisempia painijoita. Uusien tähtien luominen jäi toissijaiseksi, kun vanhoja painilegendoja kärrättiin nostamaan kävijälukuja. HUSTLE onnistui kuitenkin viihdyttämään yleisöä, tuoden koomikkoja pyörimään painijoiden kanssa ja laittaen Toshiaki Kawadan laulamaan.
HUSTLEn lopun ajat olivat käsillä, kun Takada päätti lähteä promootiosta. Yksi suurimpia vetonauloja oli juurikin Takada sekä hänen karismaattiset promonsa. Takada kirjoitettiin ulos vuonna 2009 ja tilalle tuotiin King RIKI. King RIKIä esitti tunnettu b-näyttelijä Riki Takeuchi, mutta hahmo ei ollut kovinkaan vetoava Takadan mestarillisen diktaattorin jälkeen. Rahavaikeuksissa ollut HUSTLE ehti pyöriä vain parin tapahtuman ajan, jonka jälkeen promootio laitettiin tauolle. Yritys haettiin tämän jälkeen konkurssiin ja sopimuksen alla olevat painijat seurasivat TAJIRIa Smash-promootioon. SMASH tunnetaan erityisesti sen FCF-kytköksistä. Pientä yritystä herättää HUSTLE oli Wataru Sakatan toimesta, mutta uudelleenlämmittely ei kahta Korakuenia pidemmälle edennyt.
TAJIRIn SMASH pyöri pari vuotta, jonka jälkeen päärahoittaja vetäytyi promootiosta kokonaan. Ulkomaisen talentin jatkuva lennättäminen tuli kalliiksi joten SMASH suljettiin ja tilalle perustettiin pidemmän aikaa jatkunut Wrestling New Classic. WNC:n kaaduttua painijat levisivät eri promootioihin, tärkeimpänä Wrestle-1.
UFO
Sayaman Shooto oli saanut omat kannuksensa ja porskutti eteenpäin. Sayama jättäytyi toiminnasta ja keskittyi omaan liiketoimintaansa hetkellisesti. Osana projektejaan Sayama järjesti Vale Tudo Japan -turnauksia, jotka nostivat vapaaottelun profiilia vahvasti. Samalla luotiin elävä legenda vapaaottelun piiriin, sillä Rickson Gracie dominoi kaksi ensimmäistä turnausta suvereenisti.
Inoki aisti nousevan urheilulajin ja alkoi vääntämään omaa näkemystään kamppailun tulevaisuudesta. Osaksi suunnitelmiaan hän värväsi nuoren Naoya Ogawan, joka oli Barcelonan Olympialaisissa edustanut Japania kunniakkaasti. Promootio luotiin valmistelemaan Ogawa ammattilaisuraa varten. Kouluttajana toiminut Sayama saatiin suostuteltua kehään ottelemaan. Ennen varsinaista debyyttiä Ogawa rullattiin New Japaniin näytille ja brutaali ottelija aloitti pitkän ystävyyssuhteen Shinya Hashimoton kanssa. Vuonna 1998 UFO:n ensimmäinen tapahtuma tarjosi sekavan kattauksen otteluita. Ottelut olivat sekoitus vapaaottelua ja showpainia, Kingdomin tyyliin. Ottelijat oli kerätty ympäri japanin shoottiskeneä. Yleisöä ei saatu kauheasti paikalle, sillä konsepti tuntui melko ufolta. UFO jatkoi vuoteen 1999 sekatyylillään, tarjoten NWA -mestaruusottelua osana pääkorttiaan. Promootio ei kuitenkaan suurempaa suosiota saanut, huolimatta Inokin kovista yrityksistä nolata NJPW. Ogawan kuuluisa shootti Hashimotoa kohden oli yksi Inokin ideoista saada UFOlle enemmän huomiota. Sayama lähti keväällä 1999 ja pian tämän jälkeen promootio laitettiin tauolle. Yritys herätellä promootio henkiin tapahtui vuonna 2002, kun Tokyo Domessa pidetty vapaaottelutapahtuma UFO Legend järjestettiin. Harmillisesti yleisöä tämä ei kiinnostanut ja UFO jäi historiaan. UFO kuitenkin onnistui tekemään Naoya Ogawasta ison nimen ja tuomaan muuan Kazunari Murakamin painimaailmaan.
INOKI GENOME FEDERATION
Pelifirma Yuke’s osti NJPW:n Inokilta vuonna 2006 ja perustaja itse siirtyi syrjään promootiostaan. Isona bisnesmiehenä hän ei jäänyt eläkkelle, vaan pisti välittömästi pystyyn oman firmansa. Inoki Genome olisi jatko-osa hänen idealleen todistaa painin olevan vahvin urheilulaji. Vuoden 2007 järjestetty debyyttitapahtuma tarjosi showpainia eikä poikennut perinteisestä.
Ajan myötä Inoki alkoi kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja, tuoden vapaaottelua osaksi tapahtumakorttia. Myös aiempien vuosien nimekkäät vapaaottelijat tekivät showpainidebyyttinsä, Inokin tarjoillessa hieman erilaisempaa painituotetta. Muutaman vuoden päästä promootio alkoi tarjoilemaan kahta eri tuotetta. GENOME tapahtumat olivat puhdasta showpainia, kun taas Inoki Genome Fightit tarjosivat vapaaottelua. Hetken aikaa tämän jatkuttua IGF loi uuden brändin, NEW:n. Kyseessä olisi uusi yritys tehdä puhdas showpainibrändi. Taustalla oli Inokin tyytymättömyys IGF:n muun johtoportaan kanssa ja tällä projektilla pyrittäisiin toteuttamaan molempien visiot erillään toisistaan. Kuitenkaan NEW ei onnistunut tavoitteisaan ja IGF alkoi menettämään asemaansa. Yritystä oli vielä vapaaottelun puolella ISM -tapahtumien muodossa, mutta nämäkään eivät olleet onnistumisia. Inoki lähti firmasta ja IGF lähti Shanghaihin kokeilemaan uutta markkina-aluetta. Tämä ei ollut menestys ja IGF hiipui hiljaisuuteen. Inoki jäi pyörittämään omia bisneksiään ja teki hieman yhteistyötä NOAHin kanssa. Nykyisellään ei ole tietoa mitä IGF tai Inokin tiimi tekevät.
Real Japan Pro Wrestling
Sayama palasi painikehiin vuonna 2003. Dragondoor promootio oli internetfirma Livedoorin ja Toryumon X:n yhteistyöviritelmä, joka pyrki luomaan uuden sukupolven painijoille esiintymisalustan. Vetonaulana oli Dragon Gatesta potkut saanut Aagan Iisou -heelryhmä. Tiger Mask saatiin houkuteltua eläkkeeltä takaisin osaksi dragondooria. Harmillisesti projekti kaatui omaan kunnianhimoonsa ja Tiikeri jäi parin esiintymisen jälkeen omilleen. Pikaisen pyörähdys Choshun World Japanissa antoi Sayamalle idean perustaa oman promootionsa.
Real Japan syntyi Sayaman ideasta luoda oma UWF. Tyyli oli nyt vapaa, joten Sayama sai muokata ottelutyylin mieluisekseen. Samalla myös Real Japanissa saisivat Sayaman oppilaat mahdollisuuden näyttää taitojaan. Real Japan pyörii vieläkin tänä päivänä, tarjoillen parin kuukauden välein räväkkää ”strong style” painia fanaattiselle yleisölleen.
Big Mouth/Wrestle-1 Grand Prix
2000-luvun New Japan oli vuosikymmenen puolivälissä myrskyisässä vaiheessa. Inokismin aiheuttaman vapaaottelusekoilun myötä painijoita ja henkilöstöä lähti solkenaan. Ensimmäisenä lähti Shinya Hashimoto perustamaan omaa firmaansa, vuotta perässä seurasi Hideo Kojima ja Keiji Muto pelastamaan All Japania. Samana vuonna New Japan menetti buukkaajansa Riki Choshun ja yhden isoimmista tähdistään, Kensuke Sasakin. Choshun jälkeen buukkaajan pallille istutettiin New Japanin toimiston puolelta Fumihiko Uwai. Uwai oli aloittanut nuorena New Japanin leivissä, mutta pomppasi 1983 hetkellisesti rakentamaan UWF:ää. Vuotta myöhemmin mies tuli takaisin leipiin ja toimi erilaisissa luottamustehtävissä promootion sisällä. Choshun lähdettyä Uwai otti hoitaakseen buukkaajan pestin ja seurauksena oli yksi katastrofaalisimpia aikakausia New Japanin historiassa. Tämä on se Hiroshi Tanahashin puhuma ”pimeä aikakausi”.
Uwaita ei kuitenkaan voida syyttää aikakauden ongelmista, sillä hänen allaan syntyi muun muassa Makai Club. Makai Club oli stablena throwback 80-luvun Machines Army -porukkaan, jossa naamioidut ”painikoneet” taistelivat New Japania vastaan. Tunnetuimpana näistä kenties on Super Strong Machine. Makai Club oli menestys ja keräsi isoja katsojalukuja, kenties juuri tämän kasariviban kautta. Uwain aikakautta varjosti kuitenkin Inokin vapaaotteluinnostus, joka alkoi dominoimaan kortteja kovasti. Alunperin Uwailla oli halu palauttaa Strong Style New Japaniin, mutta Inokin mielestä se piti tehdä toisella tavalla. Uwai paloi loppuun ja lähti loppuvuodesta 2004 omille teilleen.
Tammikuussa 2005 Uwai ilmoitti perustaneensa uuden promootion, jonka tehtävä olisi palauttaa Oikea Strong Style takaisin painiin. Promootion kiintopisteiksi muodostuisi kaksi New Japan -loikkaria: vapaaottelutaustalla varustettu Kazunari Murakami ja Uwain valittu lapsi Katsuyori Shibata. Murakami oli alunperin vapaaottelun saralla kunnostautunut ja hänet rekrytoitiin osaksi UFOta. UFOn avustuksella hän päätyi New Japaniin, jossa hänet nopeasti otettiin yhdeksi keskikortin vakioheeleistä. Murakami oli hyvässä vauhdissa ylempään korttiin, ollen muun muassa Makai Clubin keskeisiä jäseniä. Vuonna 2004 miehen soppari päättyi ja hän teki hetken hommia freelancerina. Katsuyori Shibata taasen on tuttu monelle legendaarisen NJPW -paluunsa myötä. Vuonna 2004 Shibata kyllästyi New Japanin touhuun, sillä vapaaottelupainotteisuus ei ollut hänen mielestään sitä Oikeaa Strong Stylea. Nuori Shibata halusi olla sankareidensa Maedan ja Takadan tyyliin uskottava painija eikä hybridivapaaottelija, kuten Shinsuke Nakamura tähän aikaan oli. Shibata ei uusinut sopimustaan vuonna 2005 ja liittyi Uwain sekä Murakamin seuraan perustamaan Big Mouthia. Mukaan rekrytoitiin Akira Maeda puhuvaksi pääksi ja Masakatsu Funaki palkattiin valmentamaan painijoita. Strong Stylen ja U-tyylin uusi suunta oli löytynyt.
Uwailla oli suuri visio lähteä toteuttamaan K-1 -tyylistä suurturnausta, jossa eri promootioiden kärkinimet ottaisivat osaa. WRESTLE-1 GRAND PRIX -niminen turnaus oli Big Mouthin ja K-1:n emoyhtiö FEG:n projekti toteuttaa suuri showpainiturnaus. K-1 oli pystyottelupromootio, jossa Muay Thai, Karate ja Kickboxing yms. ottelijat ottivat toisistaan mittaa isossa turnauksessa. Turnaus huipentui aina vuoden lopussa Tokyo Domessa ja oli kovassa huudossa Japanissa tähän aikaan. Emoyhtiö FEG oli erittäin innokas kollaboroimaan, tästä esimerkkinä AJPW:n kanssa järjestetyt WRESTLE-1 tapahtumat. WRESTLE-1 nimenä oli FEG:n omaisuutta, jonka se menettäisi muutaman vuoden myöhemmin konkurssinsa myötä.
FEG ja Big Mouth lähtivät järjestämään turnausta loppuvuodesta 2005, johon osallistui New Japanin, All Japanin ja NOAHin kärkinimiä. Suurimpana yhteistyökumppanina oli NOAH, jolle FEG lupasi kruununjalokivensä Bob Sappin buukkausta lähitulevaisuuteen. Ajatuksena oli laittaa Kenta Kobashi samaan kehään Sappin kanssa. Sapp kuitenkin joutui ongelmiin FEG:n kanssa ja irtisanoutui sopimuksestaan. Korvaajaksi Kobashi sai Akebonon.
Massiivisessa turnauksessa esiintyi niin Jun Akiyama, Great Muta, Akebono kuin Katsuyori Shibata. Turnauksen ohella nähtiin myös Mil Mascaras ja Dory Funk jr näytösotteluissa, tarjoten painikansalle paljon viihdettä. Ensitapahtuma oli menestys ja illan kohokohtana oli Jun Akiyaman ja Katsuyori Shibatan intensiivinen turnausottelu. Toinen turnauspäivä nähtiin lokakuussa, joka sekin menestyi hyvin. Turnaus oli menossa melkoiseen sirkussuuntaan, sillä Great Muta ja Bob Sapp olivat päässeet loppunelikkoon (Minoru Suzuki ja Jamal olivat myös selviytyneet turnauksen loppunelikkoon). Otteluiden osalta ei suurta laatua nähty, mutta katsojat nauttivat ja sehän painissa on tärkeintä. Joulukuussa 2005 oli tarkoitus järjestää kolmas tapahtuma, mutta painimaailman tuulet tuhosivat nämä haaveet.
Painijoiden ego ja rahaongelmat ovat yleisiä syitä, miksi japanilaiset promootiot kaatuvat. WRESTLE-1 Grand Prix kaatui painimaailman yleiseen viimaan. Koska kyseessä oli usean promootion showcase-tapahtuma, oli se altis kaikille muutoksille mitä saattaisi tapahtua. Big Mouthin tapauksessa homma kaatui kahden yhteistyöpromootion omiin sisäisiin muutoksiin. All Japan menetti kaksi tärkeää johtohenkilöään King’s Road -promootiolle, jonka piti olla uusi retro-All Japan promootio. Nämä kaksi henkilöä olivat vastuussa ulkopuolisesta yhteistyöstä AJPWssä ja uudet henkilöt eivät vielä päässeet aloittamaan. New Japan taasen tuli Yuke’sin ostamaksi ja koko firman hallinto meni täysin uusiksi. Tässä tilanteessa ei tullut kuuloonkaan osallistua ulkopuolisen tahon megatapahtumiin. Ainoastaan NOAHin kanssa pystyttiin tekemään päätöksiä ja päätös oli selvä. Turnausta lykättäisiin. ”Tällä hetkellä emme pysty tarjoamaan painituotetta teille olosuhteista riippuen. Emme ole perumassa, vaan lykkäämme tapahtumaa. Turnaus tullaan käymään loppuun tulevaisuudessa”. Kirjoitushetkellä Huhtikuussa 2021 Wrestle-1 Grand Prix 2005 on edelleen käymättä loppuun.
Big Mouth Loud
Big Mouth oli emoyritys, jonka turvin Uwai pyöritti eri projektejaan. Suurturnauksen lisäksi Uwai perusti promootion Big Mouth Loud. Tämä olisi se projekti, joka palauttaisi Oikean Strong Stylen takaisin parrasvaloihin. Isolla hypellä tuonut promootio ratsasti ”Oikean Ammattipainin” ja ”Painin renessanssin” kaltaisilla hypelauseilla. Funaki hypetti, kuinka painijat treenaisivat itsensä vapaaottelukuntoon ja Maeda julisti painin uuden suunnan sanomaa.
Syyskuussa 2005 Big Mouth Loud piti Korakuenissa ensitapahtumansa ja yleisö sai rahan edestä mähinää. Kortti oli täytetty indyjen ja isojen promootion keskikortin kovilla ärjypainijoilla (Ishii oli paikalla), keskeisimpänä BattlARTSin vakiokaarti. Pääottelussa Shibata ja Murakami ottivat yhteen, Kazuo Yamazakin toimiessa erikoistuomarina. Menoa ja meininkiä oli myös pari kuukautta myöhemmin, kun BML piti toisen tapahtumansa. BattlARTSin tyypit olivat alakortissa, mutta mukaan oltiin tuotu myös TNAsta AJ Styles ja Petey Williams tuomaan uuden sukupolven jenkkipainia yleisölle. Pääottelussa Shibata pääsi matsaamaan Satoshi Kojimaa vastaan. Oikean Strong Stylen suuntaa tämä ei ihan ollut.
Helmikuussa 2006 Maeda ja Funaki totesivat, että homma riitti ja lähtivät promootiosta. Molemmat ilmoittivat, että seuraavaksi he yrittäisivät oikeasti synnyttää UWF:n tyylin uudestaan. Ongelmaksi Maedalle ja Funakille muodostui ideologiset erot. Maedalla oli edelleen hampaankolossa UWF-tyylin keskeneräisyys ja hän halusi Big Mouth Loudin olevan Super UWF. Entistä realistisempi ja kovempi mitä yksikään U-perillinen olisi koskaan ollut. Uwai ei tätä kokenut mahdolliseksi ja tyyli pysytteli lähempänä perinteistä painia. Maedalle ei myöskään maistuneet Uwain buukkaamat vanhat gimmickpainijat, sillä nämä olivat kaukana urheilutyylisestä presentaatiosta minkä perään Maeda haikaili.
Uwai sai myös New Japanin kanssa sapelit kalisemaan. Shibata ja Tanahashi oltiin buukattu otteluun, joka käytäisiin New Japanissa. Uwai otti tästä nokkiinsa, sillä häntä ei oltu konsultoitu lainkaan ja hänelle vain ilmoitettiin, että matsi tapahtuu nyt. Uwai starttasi anti-NJPW-kampanjan hetkellisesti ja vaati boikottia. Välit saatiin sovittua ja homma käännettiin angleksi.
Homma alkoi vuoden 2006 puolivälissä kuitenkin olevan menossa päin prinkkalaa. Huhut huonosta taloustilanteesta alkoivat velloa. Rahaongelmista johtuen Shibata lähti firmasta elokuussa. Ei kulunut kuukauttakaan, kun Uwai itse katosi vähin äänin firmasta. Hetki tämän jälkeen pystyyn putkahti uusi Uwai Station -firma. Shibata esiintyi ensitapahtumassa, muttei miestä nähty enää sen jälkeen.
Murakami ja muut Big Mouthin painijat olivat ällistyneitä. Uwai oli tosissaan lähtenyt vähin äänin firmasta. Myöhemmässä haastattelussa paljastui, että Uwai oli ottanut firman varat käyttöönsä ja poistunut takaovesta, kuvainnollisesti. Painijoiden ja henkilökunnan palkat olivat jääneet maksamatta jo alkuaikoina, joita Maeda joutui paikkaamaan omasta pussistaan. Murakami ja muut olivat haastaneet Uwain oikeuteen maksamattomista palkoista, mutta Uwailta näitä ei saatu nyhdettyä pois. Selvisi, että Big Mouthilla ja Uwailla oli iso kasa verovelkoja, joita ei olla saatu selviteltyä.
Uwain petoksen jälkeen Big Mouth Loud liitettiin osaksi First on Stagea, Zero1:n emoyhtiötä ja tunnettua painituotantoyritystä. Promootio ei omia tapahtumia järjestänyt, vaan muodostui lähinnä Murakamin omaksi buukkaustoimistoksi.
U-File Camp/U-Style/Style-E/E-Next
Kiyoshi Tamura perusti vuonna 2002 oman vapaaottelusalinsa U-Filen, jossa hän koulutti seuraavaa sukupolvea kamppailukehiin. Osana U-Filea oli myös vapaaottelutapahtumien järjestäminen. U-Filen suosion myötä yleisö alkoi kaipaamaan UWF:n perään, joten Tamura perusti U-Style -promootion. Kyseessä oli suora jatke UWFille ja RINGSille. Promootio pyöri muutaman vuoden vetäen keskitasoisia katsojamääriä. Suurin vetonaula oli vuoden 2005 U-Style Axis -tapahtuma, jota saapui katsomaan noin 9000 henkeä. Dream Stage Entertainmentin tukemana tapahtumaan saatiin muun muassa Toshiaki Kawada ja Josh Barnett ottelemaan U-tyylin otteluissa. Tapahtuma ei kuitenkaan nostanut U-Styleä suurempaan sfääriin ja promootio suljettiin vuonna 2006.
Tamuran oppilaat olivat hakeutuneet kamppailukouluun osittain miehen painitaustan vuoksi ja intoa painimiseen löytyi. Nuoremmille painijoille suunniteltu Style-E aloitti toimintansa vuonna 2004. Promootio tarjosi perinteistä showpainia kamppailulajitwistillä. Promootion painijat olivat kaikki tuntemattomia nimiä, joten fanikunta jäi pieneksi. Promootiosta ponnisti kuitenkin muuan Masashi Takeda, joka on nykyään deathmatch-painijoiden keskuudessa iso nimi. Style-E pistettiin alas vuonna 2012, painijoiden eläköityessä tai ryhtyessä freelancereiksi. Toinen yritys pienempään painipromootioon alkoi seuraavana vuonna, kun E-Next perustettiin. E-Next ehti järjestää vain pari tapahtumaa, kunnes se laitettiin alas vuonna 2013.
Hard Hit
Hard Hit alkoi vuonna 2008 DDT:n alabrändinä. Shoottipainin perinteitä vaaliva brändi luotiin tarjoamaan sivutoimintaa DDT:n painijoille. Pari vuotta sivutapahtumina pyörinyt Hard Hit muuntui vuonna 2011 Pancrasessa aloittaneen Hikaru Saton omaksi projektiksi, joka buukkasi tapahtumia oman maun mukaan. Vuonna 2015 Sato teki Hard Hitistä itsenäisen promootion, joka edelleen järjestää tapahtumia. Vaikka promootio ei enää ole DDT:n alaisuudessa, on heillä yhteistyötä ja painijavaihtoa.
Inoki Bom-Ba-Ye
Inoki Bom-Ba-Ye -tapahtumat olivat vuosittaisia Uuden Vuoden supercardeja, jotka lähetettiin televisiossa. Aluksi showpainitapahtumana alkaneet spektaakkelit muuntuivat vuosien saatossa vapaaottelupainotteisiksi tapahtumiksi. Inoki sai kahtena viimeisenä vuotena K-1:n ja Priden ottelijat osaksi showtaan. Hyviä katsojalukuja vetäneet tapahtumat johtivat NJPW:n tyylimuutokseen kohti vapaaottelusekoilua, sillä Bob Sappin kaltaiset megatähdet toivat yleisön mukanaan. Inokin harmiksi Pride ja K-1 eivät enää suostuneet yhteistyöhön kasvavien katsojamäärien myötä. Vuoden 2003 Inoki Bom-Ba-Ye joutui kilpailemaan K-1:n ja PRIDE:n uuden vuoden supershowien kanssa televisiokatsojista. Kolmanneksi jäänyt Inoki ei enää järjestänyt tapahtumia uutena vuotena, vaan keskittyi New Japanin tuottamiseen. K-1 ja PRIDE tekivät historiaa, K-1 etunenässä. Bob Sapp vs Akebono oli friikkisirkus joka teki katsojaennätyksen. Uuden vuoden kamppailu-urheilushoweista tuli useiden vuosien perinne, joka jatkuu tähänkin päivään RIZINin ohella.
GLEAT
Vuoden 2019 alussa Lidet Entertainment niminen viihdeyritys osti Pro Wrestling Noahin ja brändäsi sen kokonaan uudestaan. Riki Choshun omia tapahtumia tuottanut Lidet uudisti painifirmaa ja aloitti NOAHin nousun takaisin kultakaudelle. Vuonna 2020 DDT:n emoyhtiö CyberAgent osti firman Lidetiltä ja jatkoi samalla tiellä. Lidet jäi sponsoriksi NOAHille. Tarina ei kuitenkaan loppunut tähän, sillä elokuussa 2020 Lidet ilmoitti perustavansa oman promootion.
GLEATin perustajajoukkiossa oli NOSAWA Rongain, Kaz Hayashin ja Kiyoshi Tamuran kaltaisia nimiä. Ennakkomateriaalin perusteella tavoitteena olisi tuoda UWF-tyyli 2020 -luvulle. Alkuvuodesta 2021 mukaan tuotiin BattlARTS -legenda Minoru Tanaka, jonka tehtävänä oli toimia U-tyylin asiantuntijana. Muita isoja nimiä mukana on mm. #STRONGHEARTS, jonka jäsenistö on ilmoitettu kuuluvan kiinteäksi osaksi GLEATia.
GLEAT on tähän mennessä pyörittänyt kokeellisia tapahtumia, missä on sekoiteltu niin UWF-sääntöjä kuin tavallista painia. Tämän hetken suunnitelmat vaikuttaisivat, että GLEAT tarjoaa molempia korteissaan. Varsinainen debyyttishow (eli huonosti konekäännetty RAISING AN ARMY -tapahtuma) nähdään heinäkuussa. GLEATilla on kovia tekijöitä takanaan, kenties he kantavat U:n perinnön kohti huippua?
Comments
Post a Comment