Maaliskuun 11, 2011. Kello 14:46. Japani kohtasi maan historian suurimman luonnonkatastrofin.
Pari kuukautta myöhemmin Takashi Sugiura, Pro Wrestling Noahin senhetkinen GHC -mestari oli todennut, että "paini saa odottaa. Uhrit tarvitsevat vettä ja ruokaa. Painin vieminen katastrofialueelle on vain oman sädekehän kiillottamista".
"Heille ei toivoa saada pelkän ruoan ja juoman muodossa. Paini on se, mikä heille tuo toivon paremmasta!". Näillä sanoilla Suzuki sai koko Japanin painiskenen kuuntelemaan häntä. Hän, jos kuka, tiesi miksi Sugiura oli väärässä.
All Japan Pro Wrestling oli tekemässä kevätkiertuettaan maakunnissa. Miyagin seudulla oli aina hyvä yleisö, sillä paini oli yksi harvoista suurista viihdemuodoista mitä alueella oli. All Japanin riveissä yksi suurimmista tähdistä oli Minoru Suzuki. Suzuki oli promootion ykkösheel. Firman kiertuebussi oli matkalla lentokentältä kohti illan tapahtumapaikkaa, kun maa alkoi järistä.
Kaatuneita lyhtypylväitä. Romuttuneita autoja. Tuhoutuneita rakennuksia. Loukkaantuneita ihmisiä. Itkevä äiti, jonka kauhua emme voi edes kuvitella. Bussi käännettiin välittömästi kohti Tokiota, mutta nämä näyt eivät poistuneet Suzukin ja muiden bussissa olleiden edestä. Näky jota kukaan ei koskaan haluaisi nähdä.
Matka jatkui verkkaisesti, kestäen muutaman päivän, ja bussi pysähtyi levähdyspaikalle, jossa muita evakuoituja oli kokoontunut. Ajatuksissaan syvästi oleva Suzuki yllättyi, kun eräs nuori mies tuli puhumaan hänelle.
"Minun piti mennä katsomaan tapahtumaane eilen. Olin matkalla, kun keskenkaiken koko kotipaikkakuntani tuhoutui täysin. En ole saanut yhteyttä perheeseeni tai kehenkään. Mutta uskon, että me kyllä pärjäämme. Pärjäämme me jotenkin! Älkää jääkö tänne vaan menkää turvaan takaisin Tokioon. Me kyllä saamme kaupunkimme takaisin entiselleen. Paini on meille tärkeää, joten haluamme että tulette vielä taas ottelemaan. Me kyllä hoidamme tämän asian jotenkin kuntoon.". Nuoren miehen ääni alkoi väristä, kun viimeiset sanat pääsivät hänen suustaan.
Suzuki oli täysin sanaton. Hän ei pystynyt sanomaan mitään rohkaisevaa, kuten kunnon urheilusankarin kuuluisi. "Kaikki tulee olemaan hyvin. Me tulemme vielä. Kiitos". Suzuki ja nuori mies kättelivät ennen lähtöään eri teilleen.
Suzukin päässä muhi nyt vain yksi ajatus: "Minä todellakin tulen painimaan täällä taas, jottei tuo nuori mies tulisi enää koskaan pettymään".
Nämä sanat ovat varmasti jääneet Minoru Suzukin mieleen syynä taistella eteenpäin. Mies, joka oli elossa, päätti antaa myös muiden elää.
Loppuvuoden 2011 Suzuki käytti hyväntekeväisyyteen, järjestäen Tokiossa sekä muissa kaupungeissa hyväntekeväisyystapahtumia. Syksyllä 2011 hän myös vei tapahtumat järistyksestä evakkoon joutuneiden luoksi.
"Te annoitte minulle voimaa. Teidän voimanne antaa meille uskoa ja halua jatkaa eteenpäin. Tulkaa uudestaan, me tulemme varmasti kaikki katsomaan kun palaatte". Näin Suzuki kertoo vanhan rouvan kertoneen hälle erään tapahtuman jälkeen.
--
Katastrofista on kulunut yli 10 vuotta, mutta Suzuki vieläkin jatkaa taistelua. Taistelua kaikkien kärsivien puolesta. Jottei heidän tarvitsisi pettyä enää koskaan.
---
Suzuki kirjoitti Maaliskuun 11. päivä 2021 seuraavaa sosiaaliseen mediaan:
"Siitä hetkestä on 10 vuotta.
Jo 10 vuotta.
Vasta 10 vuotta.
Taistelemme nyt uutta, vahvaa ja näkymätöntä vihollista vastaan.
Mutta elämme.
ja jatkamme elämistä."
Comments
Post a Comment