Korkeakoulutason amatööripainia

Hayabusa, Hiroshi Tanahashi, Men's Teioh, Danshoku Dino, HARASHIMA, Togi Makabe, Yoshiki Inamura, Ken Ooka, Antonio Honda, KUDO, Koomikkoduo Razor Ramon (HG ja RG), Mangapiirtäjä Makoto Niwano.

Heitä kaikkia yhdistää yksi japanilaisen painikulttuurin omituisuus: kaikki ovat painineet "opiskelijapromootiossa" omassa kotiyliopistossaan.

Jotta ilmiöstä voitaisiin puhua kunnolla, pohjustetaan ensin japanin yliopistojärjestelmää ja -kulttuuria. Opiskelijat opiskelevat peruskoulusta lukioon saakka vahvasti pääsykokeita varten, jotka määrittävät monelle loppuelämän. Suurin tavoite on päästä hyvään kouluun, joka avaa ovet Tokion suuriin firmoihin. Korkeimmalla arvoasteikossa ovat historialliset keisarilliset yliopistot, kuten Kioton Yliopisto ja Tokion Yliopisto. Sitten seuraavat muut kansalliset yliopistot, joita löytyy eri prefektuureista. Näiden jälkeen on prefekturaaliset ja kaupunkien omat yliopistot. Arvojärjestykset yliopistoissa ovat tärkeä tietää, varsinkin jos ovat julkisia. Yksityisellä puolella meno on eri, sillä raha puhuu. Tokion arvostetuimmat Keio ja Waseda ovat kovan luokan yksityisiä yliopistoja, joissa opiskelu myös vaatii kovan luokan rahaa tai stipendiä. Tasovaihtelua on paljon. Kuuluisista yliopistoista valmistuneet ovat eliittiä joita revitään töihin kansainvälisiin jättifirmoihin, maaseudun pikkuyliopistosta valmistuneella voi olla hankalampaa päästä ison firman kultaiselle urapolulle.

Miten sitten itse opiskelu? Kuten aiemmin mainittua, peruskoulusta lukioon opiskelu on melkoista muistiinopettelua ja puurtamista. Koulupuvut ovat pakolliset ja tukkamuoti on konservatiivinen. Värjätyt hiukset ovat pannassa, ellet värjää täysin mustaksi. Yliopistossa meno muuttuu täysin. Monelle japanilaiselle, varsinkin hyvään yliopistoon päässeille, tämä on 4 vuoden loma työelämän ja koulun välissä. Tottakai opiskella pitää, mutta suorituspaineet eivät ole läheskään niin suuret. Luennoilla voi nukkua tai pelata kännykkäpeliä, kunhan ei häiritse muita. Aikaa jää toteuttaa omia harrastuksia. Usein näitä varten on omia kerhoja, joita pyöritetään opiskelijavoimin. Kerhoja on aina sinfoniaorkesterista animenkatsomiseen, jotkut kerhot saattavat vain olla olemassa että laaja kaveriporukka saa hengaustilat yliopiston puolelta. Tähän ympäristöön on saatu hyvin istutettua myös opiskelijapainikerhot.

Opiskelijapaini pohjautuu alunperin showpainikerhojen syntymiseen japanissa. Ensimmäisistä yliopistojen painikerhoista löytyy mainintoja 1970-luvulta, joissa lähinnä katsottiin nauhotteita, keskusteltiin painista tai käytiin katsomassa porukalla matseja. Jotkin kerhot kutsuivat painijoita puhumaan koulun festivaaleille ja jakamaan nimikirjoituksia. 1970-luvun lopulla alkoivat ensimmäiset opiskelijapainijat astumaan lavoille ja 80-luvusta eteenpäin opiskelijoiden omista painipromootioista tuli vakiokauraa japanin kampuksilla. RINGS myös sponsoroi opiskelijapromootioita, jotka treenasivat ja harrastivat RINGS-tyylin shoottipainia. Nykyään nämä ovat varsinaisia vapaaottelukerhoja, joiden pohja on kuitenkin shootpainissa,

Mitä tämä opiskelijapaini sitten on? Jotain backyardin ja perusindyilyn väliltä. Opiskelijapainipromootiot koostuvat usein painihulluista nuorista miehistä, jotka pistävät kasaan omia pieniä tapahtumiaan ja treenaavat keskenään painin perusjuttuja. Usein nämä perusteet on opittu vanhemmilta opiskelijoilta ja vuosikymmeniä vanhoja oppeja laitetaan eteenpäin. Tekniikoita opetellaan myös YouTubesta tai kirjoista. Joillakin promootioilla on oma painikehä, jossa treenataan ja otellaan. Jos sitä ei löydy, niin ohuet jumppamatot paikkaavat hyvin. Tasovaihtelu on suurta, sillä tekijät ovat mukana oman ilon vuoksi. Tekniikat saattavat olla vähän sinne päin Suuria bumppeja tai suplexeja ei siis nähdä. Painijoiden taitojen puutteita paikataan perinteisellä opiskelijatyylillä, eli ylivedetyllä huumoripainilla. Ottelut ovat täynnä komediaspotteja ja painihahmot ovat joko parodioita tunnetuista painijoista tai sitten vain jotain ihme virityksiä. Alapäähuumori on vahvana. Eikä edes valmistuminen ole este, sillä alumnit saattavat jäädä pyörimään mukaan vuosia valmistumisen jälkeen.

Vaikka meno on melkoista amatööritouhua, ei näiden nuorten intohimoa kannata aliarvioida. Tapahtumat kyhätään innolla ja hauskaa pidetään. Vuoden kohokohta on koulufestivaalit, joissa show pistetään pystyyn paikalliselle yhteisölle. Toinen kohokohta on vuosittainen Student Wrestling Summit, johon harrastajat ympäri maata kokoontuvat matsaamaan. Tapahtuman main event usein esittelee ehdottomasti parhaat ja ottelut saattavat ollakkin samantasoisia mitä japanin indyissä.

Mitä sitten, jos painikärpänen puraisee kovemman kerran? Yleensä painijaksi edetään aloittamalla joko painikoulussa (esim. Animal Hamaguchi Gym), jossa rakennetaan keho- ja tekniikkapohjaa tai sitten haetaan suoraan painifirman koulutukseen. Opiskelijapainijan pääsy ammattikehiin voi olla vaihtelevaa. Promootioiden laadulla on eroja, joten koulutuksen laatu vaihtelee huomattavasti. Opiskelijapaini myös jakaa painijoiden keskuudessa mielipiteitä - Riki Choshu esimerkiksi vihasi opiskelijapainai, jonka takia Tanahashi salasi opiskelijapainitaustansa pitkään. 

Jotkut ovat eri mieltä, vahvimpana esimerkkinä DDT:n perustaja ja CyberFightin toimitusjohtaja Sanshiro Takagi. Takagin opiskelijapainitausta on ollut pitkään pohjana DDT:n tyylille ja useimmat veteraanit promootiossa ovat kaikki entisiä opiskelijapainijoita. Opiskelijapainiskeneä seurataan ja lupaavimpia yksilöitä rekrytoidaan koulutukseen, sillä näyttöä löytyy. Yoshiki Inamura pääsi näytöillään NOAHin koulutukseen. Suhtautuminen opiskelijapainiin on siis lämmennyt, vaikkei New Japanin riveissä olla nähty viime vuosina nuoria leijonia tältä taustalta.

Miten sitten ne muut, jotka eivät syystä tai toisesta päädy ammattikehiin? Neljäntenä opiskelijavuotena alkaa opiskelijaelämän loppu häämöttää ja pitää valmistautua työelämään. Yleensä tässä vaiheessa värjätyt hiukset mustuvat ja korvakorut ynnä muut persoonalliset elementit häviävät. Luennoillakäynti vaihtuu rekryseminaareihin ja opiskelijat ravaavat eri firmojen haastatteluissa. Tavoitteena saada työpaikka suoraan opiskelujen jälkeen. Jos ei saa ensimmäisellä hakukierroksella työpaikkaa, nousevat panokset kovemmaksi - nuoremmat opiskelijat ovat samojen työpaikkojen perässä seuraavana vuonna ja vastavalmistuneet aloittavat perinteisesti vain kerran vuodessa. Työpaikan saamisen jälkeen alkaa pitkä työura ja painiminen useimmilla loppuu siihen. Jotkin promootiot kutsuvat vanhoja jäseniään alumnitapahtumiin, mutta ymmärrettävästi kaikki eivät näihin pääse. Opiskelijapainitaustaisia henkilöitä löytyy ympäri japania eri tehtävissä, jotka eivät liity painiin mitenkään. Joillekkin tämä on vain nuoruuden harrastelu, jota muistellaan hyvällä oluttuopin ääressä. Kyseessä on kuitenkin hauskanpito ja yhdessä työskentely, joka varmasti on antanut hyvät eväät työelämään. 

Onko opiskelijapainissa mitään järkeä? On. Kuten mainittua, kaikki organisaatiotoiminta on hyvästä ja näille painifaninuorille tämä on hauska tapa viettää aikaa samanhenkisten kanssa sekä mahdollisuus ilmaista itseään. Isoihin kehiin eivät kaikki päädy, mutta muistot ja ystävät ovat sen rinnalla arvokkaampia. Eikä se ole poissuljettua, etteikö opiskelijapainija pääsisi etenemään painimaailmassa eteenpäin - Tanahashi teki sen.